Aikani vapaaehtoisena on edennyt jo yli puolenvälin ja vielä olisi mielessä kaikenlaista nähtävää ja koettavaa Hararessa. Marraskuun lopulla odottaa nimittäin roadtrip Bulawayo-kaupungin kautta Lusakaan itsenäisyyspäivän viettoon ja sieltä Kariba-järven kautta takaisin Harareen, missä aikaa riittää enää vain pakkailuille.

Onneksi kulunutkaan viikko ei ole pettänyt tapahtumarikkaudessaan. Zimbabwessa on nimittäin ihan normaalia hakea liha kaupan sijaan suoraan farmilta tai tarkemmin sanottuna suoraan laitumelta. Lauran ja Marin kannattaa jättää pari seuraavaa lausetta lukematta, jos ei halua tietää kuinka lehmän jalat sätkivät pitkään vielä päänleikkaamiseen jälkeenkin. Eli teurastuksen saa hoitaa myös itse, jos kanttia riittää. Kaksi suomalaistyttöä jäätyi täysin jättimäisen veitsen edessä, mutta paikallinen ystävämme hoiti pelottomasti lehmän ruokapöytään. Samalla reissulla haimme mukaan vielä juustoa ja jäätelöä, joita odotimme yli kaksi tuntia. Zimbabwelaisen palvelun hitaus jaksoi taas hämmästyttää, sillä täällä ihmisillä ei tunnu koskaan olevan mihinkään kiire. Suomalaisilta kysytäänkin usein mistä täsmällisyytemme ja kiirehtimisemme johtuu. Olen tosin alkanut omaksua täällä selvästi kiireettömämpää elämäntyyliä. Jääkin nähtäväksi kuinka suuresti ihmiset turhautuvat Suomessa siihen, kun olen aina myöhässä ja silloin kun olen paikalla haluan puhua vain orvoista.

Englannintunneilla laitoin lapset kirjoittamaan aineen aiheesta ”my biggest dream”. Ilmeisesti selityksissä ei todellakaan voi olla turhan tarkka, sillä juuri kukaan ei kirjoittanut unelmistaan, vaan sitä vastoin unistaan tai pikemminkin painajaisistaan. Ehkä täällä unelmoimista pidetään tarpeettomana ja siksi käsite on monelle niin tuntematon. Onneksi muutama oli silti saanut langanpäästä kiinni. Hauskin unelma liittyi valaidenpyyntiin Suomessa.

Vierailuja paikallisten kotiin on tehty viime päivinä lähinnä ikävissä merkeissä. Kävimme eilen aidsiin sairastuneen naisen luona viemässä hänelle lääkkeitä ja neuvoimme, ettei niitä saisi ottaa tyhjään mahaan. Hän ihmetteli että koska sitten voisi ne syödä kun maha on aina tyhjä. Toinen ikävä vierailu liittyi erään tytön lähettämiseen suojakodilta isovanhempiensa luo, sillä hän oli ollut luvatta pois liian kauan, eikä ollut osallistunut tarpeeksi askareisiin. Kyynelsilmäisen tytön jättäminen köyhien ja vanhojen isovanhempien huomaan ei ollut homma helpoimmasta päästä. Toivottavasti tyttö saisi tästä lisää sisua opiskeluihinsa ja kävisi kaikesta huolimatta toimintakeskuksella tapaamassa ystäviään.

Iltapäiväksi sain järjestettyä haastattelureissun metsänpeikon luo. Saa nähdä, saako miehen puhetulvasta minkäänlaista lehtijuttua aikaisiksi, mutta perehdytys zimbabwelaiseen metsäkulttuuriin ja eläimistöön oli ainakin todella kattava. Saimme myös maistiaiset tuoreesta hunajasta. Kotiin lähtiessämme heitimme miehen vielä meditoimaan ja kuuntelimme matkalla hänen lempilauluaan, Michael Jacksonin Earth Songia. Allaolevaan mietelauseeseen ja karismaattiseen hymyyn on hyvä päättää tämä blogiteksti.