Ensimmäinen melko katkonaisesti nukuttu yö Zimbabwessa takana. Saavuimme eilen äidin kanssa aamupäivästä Hararen lentokentälle, jossa meidät vastaanottivat yhdistyksen toinen perustajajäsen Oili sekä yhdistyksen jokapaikanhöylä Assan. Matkalla rakennukseen, joka toimii kotinani seuraavan viiden viikon ajan yritin parhaani saada englannin kieltä taas vireeseen juttelemalla Assanin kanssa säästä. Saapuessamme kotiin meidät vastaanottivat koirat Mikko ja Esko, jotka pääsivät heti sijaistamaan omaa Suomeen jäänyttä Veeti-koiraani.

Kaksi kulunutta päivää ovat olleet täynnä uusia ihmisiä, uusia paikkoja, hymyjä ja aurinkoa. Olo on samanlainen kun yliopistoa aloittaessa, infosade tuntuu tukkivan aivot ja pää on täysin pyörällä. Paljon olisi kysyttävää, muttei oikeastaan tiedä mitä kysyä. Kaikki ovat kuitenkin ihan mahdottoman ystävällisiä, joten olo on erittäin hyvä ja uskon viihtyväni seuraavat viisi viikkoa loistavasti.

Poikkesimme heti aamusta paikalliseen super markettiin, jossa yllättäen oli jopa parempi valikoima kuin Nastolan Iso-Eerikissä. Tämän jälkeen matka jatkui Dzivarasekwaan eli yhteen Hararen kaupunginosaan, jossa sijaitsee toimintakeskuksen tontti sekä suojakoti. Oili ja Seppo olivat järjestäneet tapaamisen kummityttömme Progressin kanssa. Progress on koulussa kauemmassa sisäoppilaitoksessa, joten en pääse tapaamaan häntä päivittäin. Progress ilahtui kovasti syntymäpäivälahjastaan ja pääsi toimimaan apuopettajana, kun pidin nuoremmille lapsille improvisoituja englantivartteja. Jatkossa tarkoituksena olisi pitää jopa ihan englannintunteja, toivottavasti hieman paremmin valmisteltuna. Lapset kuitenkin jaksoivat hymyillä rohkaisevasti ja kuunnella kaikkea opettamaani.

Äidin täälläolon vuoksi ensikosketus eri kulttuuriin ja yhdistyksen toimintaan on ollut melko mutkatonta. Olen oikeastaan tuntenut itseni enemmän turistiksi kuin työntekijäksi. Huomenna kuitenkin hyvästelen äidin ja siitä se kaikki sitten todella alkaisi. Päiväohjelma tulee olemaan melko kiireinen, mutta varmasti myös antoisa ja ihana. Siitä pitävät huolen yläpuolella näkyvät lapset, joiden kaltaisia hymynaamoja on tämä paikka täynnä.

Mirkka

Terveisiä Hermanuksesta!

Päätettiin hieman vaihtaa maisemaa yhdeksi päiväksi Hermanus -nimiseen kaupunkiin. Hermanus on etelärannikon kaupunkeja ja erityisen tunnettu valaista. Valaskausi alkaa jo olla lopuillaan, mutta onnistuttiin eilen bongaamaan jonkin verran mustaa pyrstöä ja veden pärskettä. Kuvissa näkyisi lähinnä paljon merta ja tarkasti katsoessa pieni musta piste, joten jätetään valaiden kuvat julkaisematta ja keskitytään muihin eläimiin.

Neljään päivään on mahtunut paljon hienoja elämyksiä. Kaikista mieleenjäävin oli ehdottomasti toissapäiväinen safari. Kuvien lataaminen kestää aivan tuhottoman kauan, mutta reilun kolmen tunnin aikana nähtiin ainakin seuraavia eläimiä:

Sarvikuonojen salametsästyksestä on muodostunut suuri ongelma. Jo tämän vuoden aikana Etelä-Afrikassa on metsästetty noin 200 sarvikuonoa. Salametsästäjät tavoittelevat sarvikuonon sarvea, josta saattaa saada jopa 24 000 dollaria kilolta ja sarvi itsessään painaa jo useamman kilon.

Tämä leijona oli vasta vuoden ikäinen ja melko leikkisä, muttei selvästikään enää täysin käsitä omia voimiaan. Leijonille muuten syötetään lähinnä kanaa, sillä punainen liha tekee ne liian aggressiivisiksi.

Tämän kuvan omistan ehdottomasti Emmille, suurimmalle kirahvi-fanille ikinä. Kirahvin potkun pitäisi olla yli 20 kertaa voimakkampi kuin hevosen, voisiko sitä moisesta honkkelista uskoa?

Harmittaa kovasti, etten saanut tähän laitettua kuvaa norsusta. Reissu on kuitenkin vasta aluillaan, joten tuttavuus villieläinten kanssa ei varmastikaan ole vielä ohi.

Tänään suunnataan viinitilan kautta takaisin Kapkaupunkiin ja jo huomenna äidin kanssa Zimbabween. Siitä se sitten alkaisi :)

Aurinkoisin terveisin,

Mirkka

Lähtötunnelmissa

Tämän blogin tarkoituksena on pitää kaverit ja perhe ajan tasalla reilun kuukauden mittaisesta seikkailustani Afrikassa. Lisäksi opintopisteiden toivossa yritän tämän avulla parhaani esittää tekeväni reissun aikana myös jotain viestintään liittyvää ja että lähtö opiskelujen tässä vaiheessa oli ihan oikeasti järkevää ja perusteltua. Erityisesti tämä on kuitenkin dokumentti itselle mahdollisesti jännittävimmästä puolestatoista kuukaudesta ikinä.

Kerron muutamia perustietoja siltä varalta, että tänne eksyy joku, ketä ei ole siihen pakotettu. Viihdyn siis joulukuun alkuun asti Zimbabwen Hararessa vapaaehtoistyössä Zimbabwen aids orvot ry:n kautta. Jokainen voi katsoa lisää osoitteesta http://www.zim-orvot.org/ mutta noin periaatteessa kyseessä on siis suomalainen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton hyväntekeväisyysyhdistys, joka auttaa tällä hetkellä noin neljääsataa orpoa tai puoliorpoa koulutiellä. Perustajajäsenet Oili ja Seppo ovat pitkäaikaisia perhetuttuja, joten olen kuullut kertomuksia yhdistyksen toiminnasta pienestä asti ja jopa vieraillut paikan päällä 12 vuotta sitten. Perheelläni on myös yhdistyksen kautta kummityttö, jonka tapaamista odotan jo kovasti. Tarkoituksena olisi myös hankkia oma kummilapsi.

Blogin nimi "tatenda" on shonan kieltä ja tarkoittaa kiitosta. Valitsin sen nimeksi, koska se on ainoa sana minkä shonaksi osaan ja myös siksi, että toivoisin muistavani käyttää sanan suomenkielistä vastinetta jatkossa hieman useammin. Työnkuvani Hararessa on vielä hieman auki, olen ilmoittanut olevani valmis tekemään mitä vain ja siihen olen parhaani mukaan yrittänyt varautua. Muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kertomuksia kuunnellessa on selvinnyt, että vaihtelevuutta riittää.

Jännitystila on tällä hetkellä melko korkealla. Kaverit on halattu ja laukut pakattu, mutta valmistautuminen tuntuu silti jääneen jotenkin puolitiehen. Paras saamani neuvo on kuitenkin ollut se, että muistaa pitää mielen avoimena ja varautuu siihen, että kaikkea voi sattua ja asiat tuskin menevät niin kuin on etukäteen suunnitellut. Lisäksi vähän jännittää, pystynkö oikeasti yhdistämään koulun tähän yhtälöön, vai alkavatko verkkokurssien tehtävät tuntua täysin toisarvoisilta.

Kavereiden lisäksi jouduin hyvästelemään myös ihka ensimmäisen oman asuntoni, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Muutto muistutti siitä, että takaisin tullessa asiat ovat väistämättä erilailla. Tosin tässä elämänvaiheessa taitaa olla turhaa kiintyä tuttuihin asioihin liikaa, kun on mahdollista päästä maailmalle tekemään jotain näin hienoa.

Lentokoneen lähtöön on tasan 12 tuntia, mutta Zimbabween saavun vasta viikon päästä, sillä tarkoituksena olisi viettää viikko oman perheen kanssa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Siltä varalta, että vastaan tulee nettikahviloita tein blogin valmiiksi jo nyt, joten silloin tällöin on toivottavasti mahdollista tehdä päivityksiä myös Kapkaupungista käsin. Netin toimivuudesta tosin ei ole kauheasti minkäänlaisia takeita.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne täällä pimeyden ja räntäsateen keskellä. Suomeen saavun takaisin sitten itsenäisyyspäivänä :)

Mirkka